Lähinnä idea tämmöisestä sivustosta ja omasta blogista lähti yhtenä kevät iltana ollessani ulkona. Olen aina halunnut saada vähän mielipiteitä monenlaisista asioista esille, tykkään kirjoittaa pitkiäkin tarinoita jos vain aihe kiinnostaa.
Olen aina myös haaveillut jonkinlaisen kirjottajan urasta musiikkialalla. Arvosteluita kappaleista, bändeistä ja ihmisistä on hauska tehdä, vaikka aina ei osuisikkaan nappiin. Tekemällä oppii ja onhan musiikista kyse niin ei siinä kovin "väärässä" voi olla.
Kiinnostukseni yleisesti musiikkiin heräsi siinä 10-vuoden iässä. Tämä tapahtui lähinnä sen ajan hittien mukana juosten. Ensimmäiset bändit joita aloin kuunnella oli luultavasti sellaisia kokoonpanoja kuin: 3 doors down, System of A down, Linkin Park ja Aerosmith. Amerikkalais painotteista näkyy olevan. Ja tuossahan olivat nämä yhtyeet jotka ensimmäisenä tulivat mieleen ja enhän minä siihen aikaan levyjä omistanut, joten radio oli silloin varmaan se paras kaveri. Siskojen ja vanhempien levyhyllyt tuli käytyä läpi varmasti useampaan kertaan ja siltä suunnalta tuli hyvin vahvoja vaikutteita.
Rankempi musiikki maku heräsi sitten varmaan vähän hard rockin vaikutuksesta (esim. Scorpions). Kunnes ollessani noin 12 kuulin ensimmäistä kertaa sellaisista metalli yhtyeistä kuin Nightwish ja Sonata Arctica. Ja näin ollen pari kuukautta kuunneltuani virallisesti metallia ostin ensimmäisen metalli levyni: Nightwish - Wishmaster. Tämä oli mielestä tosi rankkaa ja taidokkaasti väsättyä rämpytystä. Ja niinhän se on nykypäivänäkin, mielestä yksi parhaimmista albumeista suomi metallin uranuurtaja Nightwishiltä.
Ensimmäinen kosketus vieläkin rankempaan settiin oli noin 14 vuoden iässä. Sanooko nimet Children Of Bodom, Cradle of Filth tai Arch Enemy sinulle mitään? Minut tämä raskaampi luokka tempaisi lähes tulkoon heti mukaansa ja sain näin ollen musiikki listaani vähän lisäystä sen yksipuolisuudelle - lähinnä siihen asti power metal painotteinen. Siitä lähtien olen tahkonut tämän ihmeellisen maailman parissa, bändejä on tullut kuunneltua sadoittain laidasta laitaan aina Alternative metallista doom metalliin. Haaviin on varmasti jäänyt maailman tunnetuimpia bändejä ja myöskin vähemmän tunnettuja. Ajattelutapani ja suuntaukseni on vaihdellut hurjasti aikojen saatossa. Nykypäivään päivitetty makuni sisältää vaikutteita mm. Elokuva musiikista, säveltäjistä kuten Hans Zimmer, Howard Shore ja James Horner, sekä suomalaisesta pop/rock musiikista kuten: Yö, Neljä Ruusua ja Kolmas Nainen.
Melodinen Metalli herättää minussa vahvempia tunteita ja ajattelu maailmoja kuin muut tyylilajit, joten olen pysyvästi koukussa siihen. Toivottavasti saan joskus vaikuttaa enemmänkin sen kulkuun.
- Kronos (2013)
"So arm your heart with self-worth, Yet prepare for sorrow and pain,
Don't let the fear eat you from inside, Wear your weaknesses with pride."