Koirat ovat fiksuja, toisin kuin luullaan. Ihmisen käsitys on rajallinen - se yleensä vihaa asioita joita ei tunne ja pelkää asioita joista on toisten luoma epämiellyttävä mielikuva / kokemus. Koirat pelkäävät myös vieraita kokemuksia, yleensä ihmisen aiheuttamana. Ihmislapsi ei osaa pelätä mitään, sillä ei ole oikeanlaista stereotypiaa mikä on pelottavaa taikka vaarallista. Jos lapsen laitettaisiin pedolta näyttävän koiran kanssa samaan huoneeseen, ei se lähtisi karkuun, vaikka aikuinen lähtisi.
Vaikka aivoihimme on upotettu ties millaista tietoa ja ns. "refleksi oppia", on ne aivan muokattavissa, oman tahdon mukaan. Koirat poikkeavat siinä ihmisestä että vaikka he kasvavat aikuisiksi eivät he tee vääriä päätöksiä tai virheitä. Koira toimii täysin kokemuksien pohjalta, se ei kykene vaihtamaan toimintaansa sormia napsauttamalla, toisin kuin aikuinen ihminen pystyy jos käyttää ajatuksiaan ja pysähtyy miettimään. Toisin sanoen koiraa ei käytännössä voi moittia vääristä päätöksistä koska silloin sen on aiheuttanut joku muu. Jos koirat pystyisivät päättämään mitä he haluaisivat oppia olisi se lähempänä inhimillistä mikä taas menisi vastenmielisyyden puolelle.
Ihmisten välinen vuorovaikutus vaikuttaa toisiinsa, mutta varsinainen ulkoinen malli häviää vähitellen, meidän tulisi ottaa oppia kaikilta ihmisiltä, ja käyttää oman "Heronsa" ajatuksia sekä toimintatapoja. Kuunnella ihmistä, pitää kiinni omasta filosofiasta, muokata sitä jatkuvasti eikä pitää kiinni vanhentuneesta tiedosta, tähän väliin jokin osuva kansansanonta olisi varmasti paikallaan, mutta mitä turhia, kaikkihan ne osaavat joten mitä niitä toistamaan.
(ottakaahan oppia)
np. In Flames - Come Clarity
rushing through 30, getting older every day
By two, drawing pictures of innocent times
Can you add... colour... inside these lines?!
I want you to lead me
Take me somewhere
Don’t want to live in a dream one more day
I want you to lead me
Take me somewhere
Don’t want to live in a dream one more day
Sure, it would change my perspective
I'm certain, I would change today
Would things fall into place?
I want you to lead me
Take me somewhere
Don’t want to live in a dream one more day
I want you to lead me
Take me somewhere
Don’t want to live in a dream one more day
I want you to lead me
Take me somewhere
Don’t want to live in a dream one more day
I want you to lead me
Take me somewhere
Don’t want to live in a dream one more day
maanantai 26. syyskuuta 2011
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
...of ...something?!
For the part of man
Is to take the sombre path
Stumble in the dark
Stray amidst the dust and ash
Like forgotten ghosts
Drifting in the driving wind
Dashing towards the void
Whirling blindly through the night
Like water flung from the highest cliff
We fall,
lunge,
swirl,
dissolve,
and fade away
Down into the unknown
Insomnium - Mortal Share
Music & Lyrics have the power - believe yourself - you can change the world by changing conceptions
Is to take the sombre path
Stumble in the dark
Stray amidst the dust and ash
Like forgotten ghosts
Drifting in the driving wind
Dashing towards the void
Whirling blindly through the night
Like water flung from the highest cliff
We fall,
lunge,
swirl,
dissolve,
and fade away
Down into the unknown
Insomnium - Mortal Share
Music & Lyrics have the power - believe yourself - you can change the world by changing conceptions
perjantai 16. syyskuuta 2011
Aluevaltaus
Pitkääkin lyhemmän pohdinnan tuloksena, päätin laajentaa kirjoittelujeni aiheita jotta itsekin pysyisin paremmin mukana kuvioissa ja jaksaisin kirjoittaa entistä tuoreemmin. Uutuuksina tulee olemaan albumeiden ja elokuvien arviointi ja niihin kohdistuva tarinankerronta. Valinta kriteerinä piinapenkkiin pääsevistä levyistä ja leffoista pidän omaa makuani johon on lisätty ripaus villiä tuntemattomuutta. Eli arvioin itselleni tärkeitä tuotoksia ja myös vähemnmän tuntemattomia tekeleitä.
Viikonloppuna tekstiä filosofisesta näkökulmasta maailmakatsomuksesta. Sen jälkeen luvassa on mm. seuraavaa:
Viikonloppuna tekstiä filosofisesta näkökulmasta maailmakatsomuksesta. Sen jälkeen luvassa on mm. seuraavaa:
Tilaa:
Kommentit (Atom)



